MENU

Dalpatikin syödään oikealla kädellä

Nepal on hyvä matkakohde kasvissyöjälle. Osa ei syö lihaa uskonnollisista syistä, osalla on varaa syödä lihaa vain kerran viikossa. Tyypillinen nepaliaamiainen on dalpati: riisiä, linssikeittoa ja vihanneksia. Aamiainen nautitaan perheen kesken ennen kouluun ja töihin menoa siinä 8-10 aikoihin. Toinen päivittäinen ateria on dalpati: riisiä, linssikeittoa ja vihanneksia. Tälle aterialle perhe kokoontuu illansuussa, kun kaikki ovat palanneet kotiin. Joskus korvataan riisi leivällä tai syödään myös vuohta tai kanaa. Vihannekset ovat maustettua muhennosta, jossa on mm. perunaa, hernettä, kukkakaalia, sipulia. Lämpimänä salaattina on saaki eli keittosalaatti, jossa on inkivääriä mausteena. Vatsantäydeltä dalpatia saa noin 1.25 eurolla. 

Pokharassa Thakali Kitchenissä

Thakali -ruoka sisältää kaikkia edellä mainittuja ruokia, mutta lisäksi pikkelssejä, jugurttia, ”juustokastiketta”, kuivattuja vihanneksia yms. Tarjoilijat huolehtivat, että saat kaikkea lisää, jos olet nälkäinen. Nepalissa osataan käyttää muitakin mausteita kuin suolaa ja pippuria. Chilipippuria käytetään runsaasti.

Momoja

Momoja saa joka kadun varrelta. Vehnäjauhonyytteihin on rypytetty mausteisia vihanneksia, kanaa tai puhvelia. Niiden kanssa on mausteisen tulinen kastike. Momot höyrystetään valtavissa kattiloissa. Kymmenen momon lounas maksaa noin 50 snt.

Ravintoloista saa jokaiseen makuun keittoja, pitsaa, broileria, pastaa, pihviä, hampurilaista ja kalaa. Soijasta valmistetaan monenlaista lihan korviketta. Parhaat ravintolat eivät tällä hetkellä tarjoile kanaa, sillä kaupungista on löydetty lintuinfluenssaa. Viidellätoista eurolla nauttii täällä mehevän pihvin kaupungin parhaissa ravintoloissa. Suklaa- tai juustokakku kruunaa herkutteluhetken.

Lihakauppoja on joka kadulla. Lihakaupan edustalla on häkissä kanoja tai lieassa vuohia odottamassa teurastusta. Sahramilla värjätyt possunpäät katsovat kärpäsverkon takaa tai kynityt kanat rötköttävät lihatukin päällä. Täällä ei myydä rintapaloja tai fileitä, vaan lihaa luineen. Onneksi didimme käy heti aamulla lihaostoksilla, joten meidän kanakeitossamme ei maistu koko päivä pölyisen kadun varrella.

Hostellin keittiössä

Olemme saaneet kurkistaa muutamaan keittiöön ja koulun keittolaan. Olemme myös nähneet ruoan valmistusta. Olemme syöneet muutamissa kouluissa ja nepalikodeissa, lukuisissa ruokapaikoissa ja didin tekemää ruokaa kotona. Olemme nauttineet kaikista ruoista ja ruokahetkistä.

Valkoista, punaista, oranssia

Kathmandun kaduilta voisin tällä kertaa poimia muotikatsauksen. Aloitetaan vaikka kengistä. Tyypillisiä jalkineita on kolmenlaisia: erilaisia sandaaleja varvastossuista kimmelteleviin korkokenkiin. Niitä nepalit ovat käyttäneet koko ajan lämpötiloista välittämättä. Niitä näkee yhtälailla motoristeilla, rouvilla, lapsilla kuin rakennusten työmiehillä. Lenkkarit ovat miesväen ehdoton suosikkikenkä, sillä ne ”sopivat” niin prässihousujen kuin farkkujenkin kanssa.  Muotitietoisilla (nuorukaiset) on jalassaan mustat nahkakengät, ns. rotantappokengät, joissa joko ei ole kaikille varpaille tilaa, tai kapein 10 senttiä on tyhjää täynnä. Naisten yleisin jalkine on kuminen varvastossu, tyylikkäillä on korkoa, ja koristeita. Varvastossut, sukalla tai ilman. Sadekuuron yllättäessä huomaa varvastossujen käytännöllisyyden, samoin kirkkoon, temppeleihin ja koteihin mentäessä, koska kengät jätetään ulos.

Vanhat miehet pukeutuvat vaaleisiin, puuvillaisiin pillihousuihin, pitkään samanväriseen paitaan ja mustaan liiviin. Päässä on topi. Nuorten miesten muoti on länsimaalaista, keski-ikäisillä ehkä kauluspaidat ja slipoverit toistuvat useimmin katukuvassa. Koulupäivinä katukuvasta erottuvat erilaiset koulupuvut. Naisten pukeutuminen on perinteisempää. Kirkkaanväriset sarit (6m kiedottua kangasta) ovat niin arki- kuin juhlavaate. Kurthat (tunikat) ovat hyvin yleisiä, huivi kaulalla on lähes välttämättömyys. Nepalinaisilla näkee todella harvoin tyköistuvia housuja tai lyhyitä puseroita. Väriyhdistelmistä punainen ja vihreä on silmiinpistävän eksoottinen.

Turistit ovat sitten luku sinänsä. Heidät tunnistaa jo kaukaa. Nuoriso ostaa Thamelista pussihousuja ja pitkiä raitapaitoja; vaatteita, joita vain turistit täällä käyttävät. Vaelluskengät ja – housut kuuluvat toiseen turistin asukokonaisuuteen. Kolmatta pukeutumistapaa edustavat naiset, jotka pukeutuvat pelkkään toppiin ja ihonmyötäisiin shortseihin. Sopivaa ehkä aurinkorannoilla, mutta täältä pääkaupungista on lähimmälle merelle matkaa tuhansia kilometrejä.

Väreillä viestitetään. Leiskuvan punaiseen sariin pukeutuu morsian ja rouvat. Tähän kokonaisuuteen kuuluvat kirkkaan vihreät tai punaiset pitkät, moninkertaiset helmet kultaheloineen. Oranssi on pyhien hindumiesten, sadhujen viittojen sekä kaikkien vainajien käärinliinan väri. Kokonaan valkoiseen ovat pukeutuneena ne, joilla on vuoden suruaika lähiomaisen kuoleman jälkeen.

Kaiken kaikkiaan pukeutuminen on tiettyjä perussääntöjä lukuun ottamatta hyvin vapaata ja värikästä. Nepalit käyttävät suuren osan tuloistaan vaatteisiin ja on hämmästyttävää, miten siisteinä ja kauniisti pukeutuneina he ilmestyvät aamuvilinään niin huviloistaan kuin hökkeleiltä näyttävistä kodeistaan. 

Kirjoitukset

Muutama viikko sitten törmäsimme poikkeuksellisen iloiseen poikajoukkoon Jawlakhelissa. Koulu oli kevään osalta päättynyt ja edessä oli valmistautuminen ylioppilaskirjoituksiin. Täällä kirjoitukset ovat jo kymppiluokan jälkeen ja +2 pitää vielä käydä koulua, että se vastaisi kansainvälisiä vaatimuksia. Yli 450 000 ylioppilaskokelasta kertoo maasta muutaman asian. Täällä on paljon lapsia ja nuoria. Täällä ei ole tarjolla houkuttelevaa ammatillista koulutusta.

Iloinen poikajoukko juhlisti koulun päättymistä keräämällä koulupuvun paitaan nimikirjoituksia. Heille koulupuku on ollut pakollinen asu koko kouluajan ja oli aika irrotella ennen kokeita.

Sunnuntaina tutustuimme Panautin vanhaan kaupunkiin ja tapasimme joukon poliiseja. Meille selvisi, että he olivat valvomassa ylioppilaskirjoituksia. Täällä on kuulemma tapana luntata ja käydä auttamassa ikkunan takana. Lehtien otsikot kertovat väärillä nimillä kokeisiin osallistuvista, lunttauksista ja jopa synnytyksestä kesken kokeen.

Lukujen takana

Välillä on mukava viettää iltaa tai siestaa lukien. Kathmandu-kotimme hyllystä löytyy kirjoja moneen makuun suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Toimiston kirjahyllyissä on lisäksi kymmeniä metrejä luettavaa. On siis valinnanvaraa Finlandia-voittajasta Nobel-kirjailijaan ja ruotsalaisesta dekkarista elämänkertoihin. Lähetysseuran uutuuspaketti saapui eilen Suomesta. Nappasin Chalken ja Blairin kirjan Seis! Pysäytä ihmiskauppa. Kirja kuljettaa tositarinoiden ja faktojen avulla lukijan keskellä ihmiskauppaa ja hyväksikäyttöä. Mumbaista Antwerpeniin, Yhdysvalloista Vietnamiin. Joka puolella ja joka minuutti myydään joku lapsi seksuaaliseen hyväksikäyttöön, joku lapsi pakkotyöhön tehtaaseen tai kaakaoplantaasille.

The Kathmandu Postissa on uutinen Intian vastaiselta rajalta. Viime maanantain etsinnöissä Nepalin poliisi löysi 10- ja 11-vuotiaat siskokset, joita oltiin viemässä rajan yli. Neljä miestä pidätettiin ihmiskaupasta ja tytöt palautettiin kotikylälle. Tytöt oli houkuteltu toimeentulon ja paremman elämän toivossa kyytiin matkalle, joka ei olisi päättynyt hyvin.

Kathmandussa on paikka nimeltä Prinsessa-koti. Se on paikka, jonne pelastetaan bordelleihin myytyjä tyttöjä. Heille annetaan koti, nuorimmille mahdollistetaan koulunkäynti, opetetaan korujen suunnittelua ja valmistusta. Satoja erilaisia kauniita koruja, joiden takaa löytyy tähän mennessä jo yli neljäkymmentä erilaisista surullista kertomusta. Kuulemme tarinan nuoresta vaimosta, jonka mies myy häämatkalla orjaksi intialaiseen bordelliin ja miten hän pelastuu sieltä. Tapaamme raskaana olevan, raiskatun 16 vuotiaan tytön, joka juuri saanut turvapaikan perheen heitettyä hänet kadulle.  Nepalissa arviolta 25 % väestöstä ja 49% daliiteista elää köyhyysrajan alapuolella. Tietämättömyys ja köyhyys saavat ihmiset jopa myymään lapsensa. Osa heistä päätyy Intiaan tai Kiinaan orjiksi, velkavankeuteen. Vanhemmille on maksettu "palkka" etukäteen. Eniten ihmiskauppaa on alueilla, missä lukutaidottomuus on 90 % luokkaa.

Varvastossusta ja bambusta tehty Formula Dhulikhelin raitilla

Tuemme Prinsessa-kodin toimintaa ostamalla koruja: tuliaisiksi perheelle, lahjoiksi ystäville ja viemisiksi lähetysmyyjäisiin. Seuraamme hetken korupajan toimintaa, tutustumme näyttelyyn ja kuulemme isännän oman koskettavan elämäntarinan.  Juomme mausteisen nepaliteen ja toivotamme ”Jaimashi”. Iloitsemme Ranjitista ja Sarahista, joille tyttöjen auttaminen on elämäntehtävä. Heidän avullaan nämä pelastetut tytöt ovat saaneet uuden mahdollisuuden, uuden toivon, elämän.

Kotikatu

Matkamme toimistolle taittuu ruuhkassa niin aamuin kuin illoin, vaikka emme asu keskustassa. Koulubussit, taksit, tempot, moottoripyörät ja jalankulkijat eivät yksinkertaisesti mahdu näille kapeille kaduille. Parhaat ruuhkat syntyvät, kun joku jättää Suzuki Marutinsa parkkiin kadun varteen. Tämän jälkeen on toinen kaista kokonaan tukossa, eikä yksikään bussi mahdu ohitse. Kaduissa on lisäksi lukuisia mutkia ja kapeikkoja. Kun palasimme kenttämatkalta, teimme ennätyksen: 500 metriä puolessa tunnissa. Samaan jyrkkään risteykseen parkkeeratun auton ja eteenpäin pyrkivän maasturimme kanssa ahtautui kaksi koulubussia ja hääkulkue soittokuntineen. Autot eivät siis mahdu kaduille, mutta eivät myöskään parkkiin katujen varteen.

Pääministeri Battaray on aloittanut viime vuoden puolella hyvin tarpeellisen katujen levennyksen. Osa kaupunginosista on jo loppusuoralla, mutta Sanepassa on muutos ja sen tuoma sotku parhaimmillaan. Muureihin ja rakennusten kylkiin on maalattu metrimäärät, paljonko rakennelmat ovat valtion mailla ja siten tontin ulkopuolella. Suurin osa aidoista puretaan tiili kerrallaan ja tiilet muurataan auringon paahteessa uudelleen. Pölyinen kotimatkamme on yhtä tiilisotkua ja multakasaa. Olimme pitkään huolissamme lähikauppamme kohtalosta.  Nyt jo minikokoinen lähikauppamme puolittuu, mutta jää silti vielä. Risteyksen hindujumalat odottavat kenollaan uutta paikkaa ja moottorikorjaamo on jo purettu kokonaan. Kadut levenevät 4-6 metriä ja tontit pienenevät. Yksi kerrallaan.

Ekantibur -lehdessä oli viime viikolla uutinen pääministerin vetoomuksesta puhelin- ja sähkölaitoksille. Levennyksistä ei ole mitään hyötyä, jollei lukuisia tolppia siirretä. Maakaapeleissa täällä ei vielä kulje mikään.  Mutta katuverkkoasia on hyvin paljolti myös politiikkaa. Jos laajennus onnistuu, saa kunnian Maoisti -puolueen pääministeri. Jos hanke epäonnistuu, saavat maoistit lokaa niskaan.

Koiran elämää

Enpähän muista Suomesta hetkeä, jolloin olisi koira tullut vastaan, enkä olisi jäänyt seurustelemaan nelijalkaisen ystävän kanssa. Täällä on kaupunki täynnä kulkukoiria, joita väistelen mielelläni.

Toimistomme vahtikoira

Toimistotalomme omistajalla on mukava koira. Aluksi varoin tuota uhkaavan näköistä murisijaa, mutta yhtäkkiä huomasin koiran äänensävyn muuttuneen, oli varmaan huomannut, että kuulun vakijoukkoihin.  Se halusi seurustella ja saada huomiota ja rapsutuksia. Nyt meistä on tullut kavereita. Tyypillistä täällä ovatkin erilaiset vahtikoirat korkeiden aitojen ympäröimillä pihoilla. Tiibetiläiset koirarodut ovat suosittuja: Vahtikoira Tiibetin mastiffi, rukousmyllyn pyörittäjä Lhasa apso, temppelikoira Tiibetinspanieli ja seurakoira Tiibetinterrieri, joka nimestään huolimatta ei ole terrieri.

Santtu, Hatti ja Minttu

Joillakin suomalaisista työntekijöistä on koiria. Useimmiten pienikokoisia, jotka eivät tarvitse niin paljon liikuntaa. Työkauden päättyessä on sitten päätettävä, ottaako koiran mukaan ja maksaa kuljetuksesta 3000 euroa vai lahjoittaako sen hyvään kotiin. Takon perhe hankki koiranpennun viikonloppuna, ja oli pakko mennä heti Hattia katsomaan. (Hatti = norsu)

Kulkukoirat ovat sitten luku sinänsä. Aamulla ne loikoilevat auringonpaisteessa harmittoman uneliaina. Päivän mittaan ne aktivoituvat ja etsiskelevät syötävää kaduilta sekä roskakasoista. Vasta pimeän tultua alkaa riesa. Koiratappeluita, -laumoja, kiiluvia silmiä, haukkumista. Iltakävelyjä emme mielellään suuntaa pikkukujille. Täällähän kaupunki hiljenee yöllä lukuun ottamatta koirien haukkumista. Usein näkee ontuvia ja raihnaisia haukkujoita. Yhtä usein näkee koiran raatoja kadun vierillä ja roskakasoissa. Kylissä liikkuessa on päivisinkin pakko ollut ottaa kivenmurikka käteen, sillä murina ja hammasrivistö tuntuvat uhkaavilta.

Mukavin tapaamamme koira on ollut Peku. Hänet tapaamme silloin tällöin skypessä, jos hän päiväuniltaan ehtii kertomaan kuulumisia. On pärjännyt hyvin, vaikka maamu ja uuppa ovat olleet reissussa jonkun aikaa. Jostain kumman syystä hän ei ole ollut läppärin kuvasta tai äänestämme kiinnostunut. Meille hetket ovat olleet mukavia.

Neljä oivaa kohdetta

Nepal on maa, joka on saanut ja saa runsaasti rahallista ja asiantuntijatukea. Jopa vuoristokyliä kierrellessä huomasimme rakennushankkeita ja pieniä Intian rahoittamia voimalaitoksia. Harmittavaa on kuulla, kuinka paljon vaikeuksia mahtuu kehitysyhteistyöhankkeisiin. Aktiivinen läsnäolo ja valvonta edesauttavat kuitenkin onnistumisia. Seuraavassa muutama onnistunut juttu, joihin pääsimme tutustumaan.

Kirsti ja sosiaalityöntekijä nuttua luovuttamassa

1950-luvulta alkanut lähetystyö kanavoitui vuosikymmeniä UMN:n kautta. Ensimmäiset suomalaiset lähetit toimivat tämän yhdistyneen lähetyksen alaisuudessa niin terveydenhuolto kuin maatalousprojekteissa. Tansenissa on UMN:n 1958 perustama ja johtama sairaala, jossa työskentelee joukko länsimaalaisia lähettejä. Viime vuonna sairaalassa hoidettiin liki 13 tuhatta ensiavun asiakasta, yli 7200 leikkausta ja pari tuhatta synnytystä.  Lahjoitusten ansiosta sairaala pystyi auttamaan yli 2000 varatonta. Yövyimme asuntolassa ja tutustuimme muutamaan osastoon. Veimme ison kassin Lappeenranta-Oulu –ryhmän tuomia vauvannuttuja sosiaalityöntekijälle ja muutaman kävimme lahjoittamassa pikkupotilaille. Tansen on ilmaltaan raikkaampaa ja ilmastoltaan mukavampaa länsimaalaiselle työntekijälle.

Tansenin lähelle perustettiin viime vuonna työpaja ja asuntola vammaisille. Pajassa valmistetaan harjoja, luutia, jakkaroita, kynttilöitä, erilaisia pesuaineita, naulakoita ja suitsukkeita. Forward Lookingin tukema työpajatoiminta on lähtenyt hyvin käyntiin ja tuloilla katetaan 23 vammaisen asumis- ja ruokakulut. Lisäksi he ovat tukeneet kahden nuoren koulunkäyntiä. Sokeat ja käsillä kulkevat halvaantuneet liikkuivat kuin ”kotonaan” talon kolmessa kerroksessa ja pihamaalla. Talossa oli hyvä henki ja kaikki osallistuivat kykyjensä mukaan työtoimintaan.

Koulun viides- ja kuudesluokkalaiset askartelemassa

Baglungissa vierailimme kuurojen sisäoppilaitoksessa. Koulu on toiminut kuutisen vuotta ja koulussa on sekä kuulevia että kuuroja opettajia ja oppilaita. Osa oppilaista on tullut ekalle luokalle 6-vuotiaana, osa vasta 12-vuotiaana. Koulun opetuksen tasosta emme osaa sanoa mitään, sillä vierailupäivämme osui kansalliseen vapaapäivään ja me suomalaiset vastasimme päivän liikunta- ja askarteluohjelmasta. Tutut salolaisissa urheiluseuroissa ja kouluissa mahdollistivat tossu- ja verryttelypukulahjoituksen koko koululle. Koulun hallituksen puheenjohtaja Rana on aktiivinen kehittäjä, joka haluaa tehdä koulusta kuurojen opetuksen mallikoulun. Suunnitelmat on huolella kirjattu ja mekin saimme oman kopion tulevaisuuden näkymistä. Paljon tarvitaan kuitenkin ulkopuolista tukea niiden toteutumiseksi, sillä tällä hetkellä rahoitus ei riitä edes kaikkeen välttämättömään.  Opimme viittomakieltä Nepaliksi, ja nautimme ulkoilusta lasten ja kouluväen kanssa.

   

Neljäs mieleenpainuva kohde oli yliopiston kampus Pokharassa. Tapasimme vammaisia kummiohjelman tukemia opiskelijoita. Heidän majoitustilansa olivat meidän silmin katsottuna pimeät, ahtaat ja karut. Ainoat pesupaikat sekä vessat olivat pihalla. Koko rakennus muistutti hylättyä varastoa lukuisine koppeineen. Tämä ei kuitenkaan ollut millään lailla päällimmäisenä vierailussamme, vaan meidät kutsuttiin sängyn laidalle istumaan ja kuuntelemaan kitaransoittoa sekä haikeita lauluja.

Haastattelimme Kesharia, heikkonäköistä 22-vuotiasta nuorta miestä, joka opiskelee kolmatta vuotta tavoitteenaan opettajan tutkinto ja paluu töihin kotikylälle vaikuttamaan siellä asioiden parantamiseksi. Hän iloitsi lukuisista ystävistä, tietotekniikasta ja hyvistä liikenneyhteyksistä kaupungilla. Näitä ei kotikylällä ollut. Ainut harmi oli pistekirjoituskirjojen vähäisyys kampuksen kirjastolla.